Siirry sisältöön
Taito United logoTakaisin etusivulle

Etätyö vai lähityö – Miten taitolaiset työskentelevät?

Taitolaiset |

Aktivoituneen etätyökeskustelun innoittamana kysyimme koodareiltamme, minkä työskentelytavan he kokevat itselleen parhaimmaksi.

Ilmari Haarala
Ilmari Haarala

Marketing and Communications Specialist

Työelämä muuttui pysyvästi maaliskuussa 2020, kun pandemia pakotti työntekijät siirtymään toimistoilta etätöihin.

Koronan jälkeen vettä on ehtinyt virrata Vantaanjoessa melkoinen määrä, mutta keskustelu eri työskentelymallien hyödyistä ja haitoista nousee edelleen säännöllisesti tapetille, kuten olemme taas viime viikkoina saaneet lukea.

Keskustelun innoittamana selvitimme, miten Taidon työntekijät tekevät duuninsa ja minkä tavan he kokevat itselleen sopivimmaksi. Lisäksi kerromme toimintatavoista, joiden koemme palvelevat parhaiten sekä työntekijöitä että yhteisiä tavoitteitamme.

Taidolla yhdistyy vapaus ja vastuu

Taidon toimintakulttuuri perustuu vapauden ja vastuun yhdistämiseen. Uskomme vahvasti, että tukemalla työntekijöidemme vapautta vaikuttaa omiin työskentelytapoihin, myös lopputulos on paras mahdollinen.

Siksi kaikki työntekijämme saavat vapaasti valita, mistä ja miten he työnsä tekevät. Oli kyseessä toimisto, kodin etätyöpiste tai se kuuluisa mökkilaituri, jokainen saa aina valita itselleen sopivimman ympäristön. Pääasia on, että projektit etenevät aikataulussa ja hommat hoituvat.

On hienoa huomata, että systeemi todistetusti toimii. Kuukausittain teettämämme työtyytyväisyyskyselyt ja pieni vaihtuvuus kertovat, että työntekijämme oikeasti viihtyvät meillä.

Korkea tyytyväisyys ja hyvä meininki on heijastunut myös vahvasti taloudelliselle puolelle, sillä huhtikuun lopussa päättynyt tilikausi oli meille haastavasta markkinatilanteesta huolimatta ennätyksellisen onnistunut.

Taitajat viihtyvät officella

Iso osa porukastamme viihtyy toimistolla useana päivänä viikossa. Olemme tästä todella iloisia, sillä lähityöskentely luo monia merkittäviä etuja, joista kotitoimistolla jää helposti paitsi.

Läheltä löytyvä apu, valkoisen monsterin äärellä käytävät keskustelut sekä toimistomme kupeesta löytyvä ilmainen kuntosali ovat näistä hyviä esimerkkejä. Lisäksi ammatillista kehitystä tukevista tech meeteistä saa usein suurimman hyödyn irti, kun on toimistolla läsnä.

Välillä koti, yleensä toimisto

Miksi toimistolle on mukava tulla? Entäpä milloin vaakakuppi painottuu etätöiden puolelle? Jututimme aiheen tiimoilta kolmea ohjelmistokehittäjäämme, Lauria, Arttua ja Ilaria.

Viime syksynä porukkaamme liittynyt Arttu kertoo työskentelevänsä pitkälti Otaniemen toimistollamme. Hän kertoo, että valitsee usein lähityön mukavien kollegoiden ansiosta. Lisäksi kommunikointi on toimistolla nopeampaa ja helpompaa.

“Toimistolla on helppoa sparrailla työkavereiden kanssa ja apu on molemmin puolin aina lähellä. Lisäksi kahvi- ja lounastauoilla on hauskaa hengailla ja heittää yhdessä läppää”, Arttu sanoo.

Myös Lauri ja Ilari ovat samoilla linjoilla.

“Loistavan meiningin ja mukavien tyyppejä takia toimistolle on aina mukava tulla. Meillä on tosi motivoitunutta jengiä töissä, mikä auttaa viemään hommia tehokkaasti eteenpäin”, he kertovat.

Lähityön eduista huolimatta on tärkeää muistaa, että etätyöskentely sopii monissa tapauksissa paremmin pirtaan. Esimerkiksi muun elämän yhdistäminen työhön on helpompaa, kun työmatkoihin ei tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa.

“Työpäivän sisältö määrittää valinnan etätyön ja lähityön välillä. Jos on erityisen kiireinen päivä, jään usein kotitoimistolle. Samoin aikataulutus sekä työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on usein helpompaa, kun liikkumiseen ei kulu aikaa”, Lauri sanoo.

Mitä sanoo tutkimukset?

Kuten varmasti jo huomasit, suurin osa taitolaisista hyödyntää sekä lähityö- että etätyömahdollisuutta. Useiden tutkimusten mukaan (esimerkiksi Etla, 2025) paras yritystason tuottavuus saavutetaankin juuri hybridimallilla.

Ja mikä tärkeintä, tällä tavoin jokainen työntekijämme pääsee aina valitsemaan itselleen parhaan mahdollisen tavan työskennellä.

Sopisitko juuri sinä kasvavaan porukkaamme? Etsimme säännöllisesti uusia osaajia tekemään kanssamme tulevaisuuden digipalveluita. Laita meille rohkeasti hakemus vetämään, niin keskustellaan lisää!

Marketing and Communications

Ilmari Haarala
Ilmari Haarala

Marketing and Communications Specialist

Ota yhteyttä

Pyydä tarjous pikalomakkeella

Tai laita viestiä

myynti@taitounited.fi

Selvitetään yhteistyömahdollisuuksia!

  • Tuomas Kaipainen

    Tuomas Kaipainen

    Toimitusjohtaja

    +358 40 501 1553
  • Antti Seppänen

    Antti Seppänen

    Kaupallinen johtaja

    +358 50 529 4558

Lisää luettavaa

Taito United logo

Sijainti

Metsänneidonkuja 10

Spektri, Kvartti 2. krs

02130 Espoo

Myynti

  • Taito United LinkedIn tili
  • Taito United Instagram tili
  • Taito Unitedin Itewiki

Sivulinkit