Siirry sisältöön
Takaisin etusivulle

Taito Unitedin ja LINK Designin kumppanuuden voima

27. lokakuuta 2021

Taito United ja LINK Design tekevät yhteistyötä. Miksi, ja miten asiakas tästä hyötyy?

Tuomas Kaipainen

Toimitusjohtaja

Teknologian ja designin yhdistämisen tärkeys kasvaa koko ajan. Siinä missä ennen nämä kaksi on nähty täysin erillisinä, on vihdoin herätty niiden yhteisvoimaan. Sovelluksia ja muita teknisiä ratkaisuja ei saada valmiiksi ilman käyttäjäkokemus- tai muotoiluosaamista, ja esimerkiksi palvelumuotoilua ei taas voida toteuttaa ilman teknistä osaamista.

Toinen yleistyvä trendi on kumppaneiden ja partnereiden käyttäminen. Yritysten välinen kumppanuus antaa molemmille osapuolille jotain lisää. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, kun lähellä on sopivia yhteistyökumppaneita.

Me Taito Unitedilla teemme yhteistyötä LINK Designin kanssa. LINK Designin erityisosaamista on tuote- ja palvelumuotoilu, käyttäjäkokemuksen kehitys sekä graafisten käyttöliittymien kehitys. Taito United tunnetaan puolestaa huippuluokan ohjelmistokehityksestä ja kokonaishankkeiden tuloksellisesta läpiviennistä.

Yhteistyömme hyötyjä ovat muun muassa:

Helppous asiakkaalle

Helppous on asia, jota yleisesti kaikki asiakkaat hakevat. Kun pystymme esittämään projektikokonaisuuden ja osaavat henkilöt niin, että asiakas saa helposti yhdestä paikasta kaiken tarvitsemansa osaamisen ja ratkaisun, kaikki voittavat. Meillä on kokemusta toistemme kanssa työskentelystä, joten pystymme tarjoamaan huippuosaajia, jotka osaavat jo toimia yhteistyössä.

Valinta on kuitenkin asiakkaalla, voidaan mennä yhden oven kautta, mutta palveluja voi ostaa myös yrityksiltä erikseen tai vain toiselta. Taidon ja LINKin kumppanuus ei siis ole ehdollistava, vaan mahdollistava.

Lisää nopeutta ja ketteryyttä

Yhteistyön kautta käytettävänä on kahden yrityksen resurssit, mikä lisää tekijöiden määrää, ja sitä kautta projektin nopeampaa aloitusta tai vauhdikkaampaa loppuun vientiä. Aikataulut ovat joustavampia, kun potentiaalisia osaajia on enemmän.

“Vaikka Taidoltakin löytyy design-osaamista ja LINKiltä ohjelmistopuolen osaamista, saamme kumppanuuden avulla lisättyä sekä monipuolistettua molempien resursseja. Asiakkaalle tämä näkyy juurikin nopeutena ja ketteryytenä projekteissa.”, Taito Unitedin toimitusjohtaja Tuomas Kaipainen toteaa.

Käytännön tekemisessä hyötyä on myös siitä, että toimistomme sijaitsevat kirjaimellisesti toistemme naapurissa Espoossa Kehä I molemmin puolin. Myös fyysinen yhteistyö siis onnistuu nopeasti ja tehokkaasti.

Ymmärrämme toisiamme

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että jos Taito tekee 80% ohjelmistokehitystä ja 20% designia, LINK Design tekee 80% designia ja 20% ohjelmistokehitystä. Emme siis tosiaankaan ole täysin eri aloilla, vaan enemmänkin osakseen jopa kilpailijoita.

“Monet ajattelee, ettei saa olla päällekkäistä liiketoimintaa, jotta yhteistyö toimii. Me emme ajattele niin. Ajattelemme, että on todella hyvä että on kilpailevaa liiketoimintaa, sillä silloin ymmärrämme toisiamme sekä osaamme puhua samasta asiasta.” LINK Designin toimitusjohtaja Jaakko Anttila kuvailee.

Yhteistyön orgaaninen synty

Yhteistyö Taidon ja LINKin välillä on lähtenyt liikkeelle orgaanisesti asiakkaan tarpeesta. Yhteistyö ei lähtenyt liikkeelle ajatuksesta, että olisi kiva tehdä yhteistyötä, jonka jälkeen olisimme lähteneet etsimään asiakkaita. Asiakkaalta löytyi tarve osaamiselle, jota edustimme parhaiten yhdessä, ja siitä yhteistyö sai alkunsa.

Samankaltainen ajatusmaailma

Yrityksinä ajattelemme asiakastyöstä harvinaisen samalla tavalla. Meillä molemmilla on vahvuutenamme todella vahva osaajat ja hyviä referenssejä. Luotamme toistemme osaamiseen, ja siksi pystymme suosittelemaan toisiamme omille asiakkaillemme epäilyksettä.

Lue lisää Taidon ja LINKin yhteisestä Case Metso -projektista täältä.

Ota yhteyttä:

Tuomas Kaipainen, toimitusjohtaja, Taito United, tuomas.kaipainen@taitounited.fi Jaakko Anttila, toimitusjohtaja, LINK Design, jaakko.anttila@linkdesign.fi

Myynti, liiketoiminnan kehitys, ratkaisumuotoilu

Tuomas Kaipainen

Toimitusjohtaja

Lisää luettavaa

Sijainti

Metsänneidonkuja 10

Spektri, Kvartti 2. krs

02130 Espoo

Myynti

Tuomas Kaipainen

+358 40 501 1553myynti@taitounited.fi
  • Taito United Facebook tili
  • Taito United LinkedIn tili
  • Taito United Twitter tili

Sivulinkit